Suomen itsenäistyminen 1917-1918

Venäjän keisarivallan kuolinkamppailut muodostuivat itsenäisen Suomen synnytyspoltoiksi. Sortokausi oli nostattanut suomalaisissa voimakkaan kaipuun irrottautumiseen Venäjästä. V. 1914 Balkanin ruutitynnyristä Sarajevosta alkanut Maailmansota vauhditti Venäjän kokeman tappion myötä Suomen itsenäisyyssotilasta, joten olot maamme itsenäistymiselle olivat todella vaikeat. Aseineen nämä sotilaat olivat varteenotettava voimatekijä.

Venäjän vallankumouksen johdosta joukkojen kuri löystyi ja osa joukoista poistui kotimaahansa, mutta sotilaiden hallussa olevat aseet olivat alkavalle valtiolle kallisarvoisia. Yhteiskunnallisten muutosten aiheuttamana Suomen kansa jakautui kahtia niin kuin monesti aikaisemminkin. Työväestön mielipiteet kääntyivät kapinallisia tukevan Venäjän armeijan puolelle ja oikeiston katseet kääntyivät Saksaan.

Muodostui valkoinen Suomi ja Suojeluskunnat ja punainen Suomi ja punakaartit. P.E. Svinhuvudin senaatti julisti Suomen itsenäiseksi valtioksi joulukuun 4. päivänä 1917. Venäjällä palvellut kenraaliluutnantti C.G.E. Mannerheim ja valkoinen armeija muodostivat Vilppulasta Antreaan kulkeneen rintamalinjan. Eteläinen Suomi oli punakaartin hallussa. Valkoiset mursivat Tampereella olleen venäläisen divisioonan ja punaisten vastarinnan. Tämä voitto muodostui Vapaussodan käännekohdaksi.

Viipurin rintaman komentajana valkoisten puolella oli Aarne Sihvo ja punaisten puolella yhtä kuuluisaksi tullut Heikki Kaljunen. Viipurin ympäristön taistelut käytiin kevättalvella 1918. Vapaussodasta on olemassa niin paljon kirjoituksia, joista jokainen halukas voi tutustua tapahtumiin mielin määrin. Keskityn seuraavassa vain Sommeeseen liittyviin eräisiin tapahtumiin.

Kylässä oli perustettu sekä punakaarteja että suojeluskuntaosastoja. Kun rintama kulki Viipurin pohjoispuolella, Sommee jäi rintaman takaiseksi alueeksi. Punaisilla oli käytettävissään Pietariin johtava rautatie ja kaikki Kannaksen maantiet yhteydenpitoa varten Venäjän kapinallisiin voimiin. Pietarin rautatie oli tietenkin valtasuoni, jonka Valkoiset halusivat katkaista. Nk. Venäjänsaaren retki liittyy tähän offensiiviin. Retkeläiset olivat vain harrastelijoita ja huonosti varustettuja, vaikka heillä olikin päällikkönään ev. luutn. Adolf Aminoff.

Tapahtumista on Ala-Sommeesta tehdyssä kirjassa Elias Eliaanp. Sassi kirjoittanut omakohtaisiin kokemuksiin perustuvan kirjoituksen, joka kuvaa erinomaisesti tapahtumia Venäjänsaaren retken aikana. Suojeluskunnan paikallispäällikkönä ollut Otto Arvid Eliaanp. Sassi ja muita aktivisteja vagittiiin ja vietiin Viipurin lääninvankilaan.

Vapaaehtoinen palokuntaharrastus pelasti hänet kuitenkin traagiselta kohtalolta, jonka monet vangit joutuivat kokemaan, sillä samoilla kursseilla oli ollut punaisten rintaman komentaja Heikki Kaljunen, joka heti nähtyään kurssitoverinsa Otto Sassin, sanoi ettei Ottoa ammuta, vaan kaikki Sommeeen miehet on heti vapautettava. Niin pääsivät miehet palaamaan kotiseudulleen. Vaikka Kaljunen tunnettiin yleensä kovana miehenä, hän osoitti myös niissä oloissa harvinaista inhimillisyyttä.

Venäjänsaarelaisten huoltoon oli osallistunut myös isoäitini Katariina Antintr s. Arponen.  Sen aikaisen pönkkähameen alle mahtui suuri joukko äsken leivottuja leipiä. Mummoni tunsi kotitalonsa Taskulahden ja Kotaniemen ympäristöt erinomaisesti. Venäjänsaarelaiset vetäytyivät Rauhalahtea pitkin Rikkolan, Säiniön ja Kämärän kautta omien linjojensa taakse.

Punaisten rintamalinjojen murruttua suuri joukko venäläisiä sotilaita ja punakaartilaisia vetäytyi Viipurista Koiviston tietä etelään. Nuoraalla käytiin melko verisiä taistelujakin. Taistelussa kaatuneet haudattiin Kakkolan hiekkakankaalle. Ottaen huomioon Suomessa tapahtuneen veljessodan traagiset loppuvaiheet, voimme todeta, että Ala- ja Ylä-Sommee säästyivät kiinteän kyläyhteisönsä vuoksi suurilta verenvuodatuksilta. Sukutiedoston sivuilta on luettavissa, että eräiden punaisten puolella olleiden vangittujen kohtalo on saattanut olla kova.

Veikko Kalevi Otonpoika Sassi

Lähde: Aminan Sassien historia, s.140-141