Yleistä rälssistä

Rälssi (ruots. frälse) tarkoittaa erioikeuksia (ensi sijassa verovapautta). Ruotsin kirkon maat ja rakennukset saivat ns. hengellisen rälssin noin v. 1277. Siitä teki lopun Kustaa Vaasan toimeenpanema reformaatio. Västeråsin valtiopäivillä v. 1527 tehtyjen päätösten mukaan peruutettiin suurin osa kirkon omaisuutta ja tuloja kruunulle.

Historiantutkimus puhuu rälssisäädystä, rälssiluokasta tai rälssimiehistä varsinkin keskiajan yhteydessä. 1500-luvulla maallinen rälssi muuttui aatelissäädyksi. Moni maallista rälssiä edustava keskiajan rälssimies oli asemies ja vain vähemmistö lyötiin ritariksi.

Aateli nautti aiemmin lain tai perinnäisoikeuden määräämiä, tavallisesti perinnöllisiä erioikeuksia. Uudenaikainen aateli sai alkunsa keskiajalla läänityslaitoksen yhteydessä. Aateli syntyi hallitsijalle uskollisista alamaisista, jotka saivat palkkiokseen verovapauksia ja läänityksiä. Aluksi aateluus oli henkilökohtainen arvo ja verovapaus, mutta sittemmin siitä kehittyi perinnöllinen, ja näin syntyi aatelissääty.

Ruotsissa aatelissääty alkoi muodostua kuningas Maunu Ladonlukon antamasta Alsnön säännöstä (v. 1279/80), joka myönsi henkilökohtaisen rälssin eli verovapauden niille, jotka suorittivat ratsupalvelusta. Näitä nimitettiin vapaamiehiksi eli rälssimiehiksi (frälsemän). Tätä Ruotsin ja Suomen vanhinta aatelia on myöhempinä vuosisatoina kutsuttu nimellä uradeln tai självadeln – sen edustajilla ei välttämättä ollut nimityskirjettä, vaan asema perustui ratsupalveluun ja ratsumiehen varusteiden kustantamiseen. Haarniskat ja aseet olivat keskiajalla arvokkaita, joten vain harvalla oli varaa tällaiseen. Keskiaikainen rälssiasema oli lähtökohtaisesti henkilökohtainen eikä periytyvä, joskin käytännössä monet suvut kuuluivat rälssiin sukupolvesta toiseen. Jo 1300-luvulla tunnustettiin Ruotsissa/Suomessa rälssiaseman periytyminen. Jo 1300-luvulla tunnustettiin tietyin edellytyksin periytyvä rälssioikeus, joka siis jo silloin mahdollisti rälssisukujen muodostumisen.

Käytäntö jatkui Ruotsissa tällaisena aina 1400-luvulle, jolloin Sten Sture vanhempi ja hänen seuraajansa alkoivat jakaa ”nimitys- eli rälssikirjeitä”, yleensä jonkin palveluksen johdosta. Saksankielestä lainattu aateli-käsite tuli Ruotsissa käyttöön vasta 1500-luvulla.

Kustaa Vaasan ajoista lähtien alkoi ratsupalveluvelvollinen rälssiluokka muuttui aateliseksi virkamiessäädyksi. 1500-luvulla ratsupalvelusta vielä koetettiin pitää rälssin edellytyksenä ja ratsupalveluksen laajuus määrättiin rälssimaan tuoton mukaan.

Juhana III:n ajoista alkoi olla sääntönä, että rälssi saavutettiin ainoastaan kuninkaan kirjeellä ja että periytyi siinäkin tapauksessa, että ratsupalvelusta ei voitu suorittaa. Aatelistosta oli tullut perinnöllinen sääty ja rälssistä erioikeus. Kustaa II Aadolfin ja Kristiinan ajoista lähtien rälssiin sisältyi taloudellisten etujen ohella oikeus päästä ylempiin virkoihin, forum privilegiatum, patronaattioikeus ja niin edelleen.

Kustaa II Aadolf perusti vuonna 1625 Ruotsin ritarihuoneen, joka yhdisti aatelissäädyn järjestäytyneeksi yhteisöksi, ja antoi 1626 ritarihuonejärjestyksen. Tarkoitus oli, että vanhimmat suvut saisivat ensimmäiset järjestysnumerot Ritarihuoneessa, näin tehtiinkin kreivien, vapaaherrojen ja ritareiden osalta, mutta todistusongelmien johdosta kaikkien 92 aatelissuvun numerot arvottiin.