Linturetki Viikin Vanhankaupunginlahdella 18.9.2021
Retkisäänä oli kaunis aurinkoinen lauantai aamupäivä. Tapaamispaikkaamme ei osallistujia hyvästä säästä huolimatta saapunut. Kävelin kuitenkin Viikkiin retkelle, koska paikka on erinomainen linturetkikohde.
Viikistä löytyy muistaakseni viisi lintutornia ja ns. lintulava liikuntaesteisille. Kävin näistä kahdella ja parhaaksi osoittautui Hakalanniemen lintutorni. Alueella risteilee hiekoitetut kävelytiet. Näkyvillä oli harvinainen palsasirri. Paikalla myös nykyään vähälukuisia suokukkoja samoin töyhtöhyyppiä, lokkilintuja sekä tietenkin valkoposkihanhia.
Myös pikkulintuja oli liikkeellä muuttopuuhissa mm peippolintuja, rastaita. Myös tiaisia paljon oli metsissä. Viikin pelloilla oli mm kiuruja ja keltasirkkuja. Valkoposkihanhia pesii Sipoosta Inkooseen n. 7000 paria. Joukossa varmaankin myös muutolla pysähtyneitä serkkuja Novaja Zemlja:lta, näitä villejä ja vapaita on nykyään arviolta yli miljoona paria.
Vielä 1960 luvulla kanta oli vähällä kuolla sukupuuttoon, koska Neuvostoliitto suoritti siellä atomipommikokeensa saaren ilmakehässä. Saaren päällä on myös laukaistu ihmisen suurin rakentama vetypommi ns. tsaarinpommi! Kaikki pallomme valkoposket pesivät tällä saarella.
Keskellä lahtea sijaitsevassa saaressa on isohko yhdyskunta harmaahaikaroita. Saaressa valloitetussa haikaranpesässä kala-ateriaansa sulattelemassa viihtyi merikotkapari. Näitä sain ihailla kaukoputken 70x suurennoksella höyhenentarkasti, välimatkaa vain 600 metriä. Pari on asustanut Viikissä muutaman vuoden pesäänsä. Tämä vuosi ei tuottanut poikasia, on arveltu hiihtäjien häirinneen paria ja varikset päässeet ryöstämään munat. Pesintä alkaa soitimella maaliskuussa ja ensimmäiset munat munitaan jo huhtikuun alkupuolella.
Retki kesti 2-3 tuntia, katsottavaa kun riitti.
Kirjoittanut Olli Sassi